keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Flunssahan se tännekin yrittää tunkeutua



Just tossa parisen päivää sitten pohdiskelin ääneen, että kumma, kun en ole vielä tullut kipeäksi. Yleensä mä oon se joka on aina kipeenä, saa kaikkien taudin ja niin edelleen. Varsinkin kun työskentelen lähes päivittäis lasten kanssa. Meillä käy ehkä keskimäärin 15-18 lasta per työvuoro (joskus jopa yli 40) joten varsinkin tähän vuodenaikaan he ovat nuhaisia ja flunssaisia. Tätä en siis maininnut millään negatiivisella tavalla, lapset on lapsia ja heillä kiertää flunssat helpommin kuin aikuisilla ja se on ok ja olen siihen työssäni tottunut. Pointtini oli siis se, että työskentelen koko ajan lasten läheisyydessä, joten siinä saa itsekin helposti kaikki pöpöt.

Nyt sitten tämän päivän iltavuoron aikana iski aluksi ihmeellinen niskakipu, niskat ei oikeastaan olleet jumissa tai mitään, mutta särki vaan. Aluksi ajattelin sen johtuvan huonommista rintaliiveistä, sillä isompirintaisena naisena minulla vaikuttaa heti jos on huonot ja ei-tukevat rintaliivit päällä. Sitten alkoi pikkuhiljaa kurkkukipu hiipiä, mihin kävin hakemassa helpotusta teestä ja hunajasta. Auttoihan se hieman. Nyt kuitenkin kotiin tullessa kurkkukipu on pahenemaan päin ja vähän voimaton ja vetämätön olo. Huomenna olis tarkoitus mennä vielä aamuvuoroon töihin, mutta onneksi sisko lupasi tuurata, jos olo on semmoinen etten voi töihin mennä. Ja vastaavalle tietenkin soittoa ja saikkupyyntöä. Vuoroni haluaisin kyllä silti tehdä, sillä pidän todella työstäni.



Eilen oli myös palkkapäivä mikä käytännössä tuli ja meni. Tein heräteostoksena Canon Powershoot A2600 kameran Gigantista. Omani on näytekappale ja sain sen vain hintaan 79e mikä normaalisti Gigantissa on 120e. Omasta mielestäni aivan täydellinen sijoitus, sillä vaikka omistankin järkkärin, niin sitä tulee harvoin käytettyä, koska se on painava ja vaikea raahata mukana. Se on minulla ollut kahdella Lontoonmatkalla mukana ja toisella kerralla en sillä edes jaksanut kamalasti kuvailla, kun iPhonen kamera ajoi saman asian. Viime Tukholman matkalla pokkari olisi ollut aivan huippu sillä käväisin lempibändini keikalla mukanani ainoastaan iPhoneni ja rahat. Järkkäriä sinne ei olisi edes saanut ottaa ja aioinkin puhelintani käyttää kuvaamiseen. Loppujen lopuksi minulla oli toiseksi ylimmältä penkkiriviltä penkki joka yhdistettynä iPhonen surkeaan zoomiin ei ollut kauhean hyvä. Itse lavalta sain surkeita kuvia ja screeneistä edes jonkinveroisia tosin niistäkin tuli rakeisia ja huonoja.
 Yritän nyt myös kuljetella kameraa mukanani ja saada teille itseottamianikin kuvia enemmän. Yleensä elävöitän tekstiäni vain weheartit.com in kuvilla, mutta nyt tulee (toivottavasti muutos!) Myös kynsiblogiin aion saada paremmin otettuja ja parempilaatuisia kuvia :)
Tuo ylempi kuva on  muokkaamaton, lukuun ottamatta pientä rajausta ja tekstiä lukuunottamatta En siis itse tarvitse mitään huippukameraa enkä halua olla/ole valokuvaamisen ammattilainen, haluan vain tuoda esille  kuinka hyvä tuo kamera on arkikäytössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti