Toi lause on surullista mutta aikalailla totta. Itselle ainakin tulee välillä semmoinen fiilis, että ihan sama vaikka sitä paskaa tulee lisää niskaan, eipä se enää missään tunnu. Mulla oli tässä vähän aikaa semmonen fiilis, joka puolelta joku valitti jostain, eikä kukaan uhrannut ajatusta sille, että muakin olisi voinut auttaa ja miettiä miltä musta tuntuu. Tiedän, kuulostaa itsekkäältä, mutta mä oon niin kauan tehnyt sen mitä muut pyytää, ollut sitä mitä muut haluaa, mutta nyt mä haluan olla itse itseni ja ajatella myös itseäni. Ennen jätin asioita sanomatta, koska en halunnut satuttaa muita, nykyään voin äidilleni sanoa miltä musta oikeasti tuntuu ja mitä mä oikeasti haluan sanoa. En tietenkään sano kaikkea mitä mieleen tulee, mutta osaan sanoi ilmaista itseäni jollain tapaa paremmin kuin ennen.
Tää myös tavallaan kuvaa mun fiiliksiä. Mulla on yksi ihminen, kuka on omalla tavallaan edelleen tosi tärkeä mulle, mutta ei vaan enää yksinkertaisesti ole taistelemisen arvoinen. Mä en vain enää jaksa olla se joka tekee sen "ystävyyden" eteen kaiken ja näkee sen suurimman aivan. Ystävyys kuitenki on kahden ihmisen kauppa, kummankin pitää tehdä jotain asian eteen. Ei onnistu jos vain toinen yrittää.
Taas tämmöinen hieman ei-positiivisempi postaus, joten LUPAAN että ensi kerralla kirjoittelen jotakin kivempaa! Mahdollisesti minun ja muutaman kaverin ensiviikolla koittamasta roadtripistä!
