Sain tuossa yksi yö aivan älyttömän hienon nimen blogilleni, mutta unohdin sen. Noh, tämä uusi nimi 'Talviunelmia' ei ollut se mistä unelmoin, mutta ihanaa vaihtelua. Nimi kuitenkin jatkaa samaa linjaa kuin edellinen 'Kevätaurinkoa ja syyssateita'. Itse olen talven ystävä ja tämä nimi istuu minun blogille kuin nenä päähän. Samalla tulikin sitten uusittua koko ulkoasu. Tuo tyydyttää ainakin omaa silmää, mites teidän? Olisi kiva saada palautetta onko tuo hyvä, vai menikö ihan päin mäntyä.
Kuten ehkä jotkut huomasivatkin, niin mä pidin yli kuukauden postailutaukoa ja mulla oli jopa syyni siihen. Mun rakas kissani jouduttiin lopettamaan erinäisistä syistä joulukuun alkupuolella. Niisku oli mulle tosi tärkeä, melkein kuin oma lapsi ja paras ystävä samaan aikaan. En ole halunnut tulla puhumaan siitä täällä sillä se oli minulle tosi kova pala ja isku, nyt kuitenkin olen alkanut olemaan oikeasti sinut asian kanssa ja pääsemään jollakin tapaa tästä yli. Tulen varmaan julkaisemaan yhden kirjoituksen koskien tätä aihetta, jos pystyn.
Elämä on muutenkin tehnyt nyt täysikäännöksen; pääsin muuttamaan pois kotoa! Ai että kun on ollut hyvä fiilis asua yksin. Saa olla ihan omassa rauhassa ilman, että kukaan on koko ajan niskaan hengittämässä tekemättöistä asioista. Tällä hetkellä olen kylläkin äitin luona käymässä, kun töistä on neljän tunnin tauko ja kohta pitääkin mennä takaisin. Voisin jossain vaiheessa saada kyhättyä jonkinlaista kotipostausta jos ketään kiinnostaa nähdä minkälaisessa kämpässsä seuraavat puoli vuotta asustelen. (Ja tutut! Saapi tulla kyläilemään, seura kelpaa aina!) Postauksen julkaisemisessa voi kuitenkin kestää, sillä omistan ainoastaan iPadin ja haluaisin kuitenkin ottaa ihan kunnon kuvat, enkä vain kämäsiä iPhonella otettuja kuvia. Saapi siis nähdä koska oikeasti pääsen sen postauksen tekemään :D
Tää nyt oli tämmönen sekanen tilapäivityspostaus, eli ei mitään kauheen järkevää sanottavaa tällä kertaa :D