Mikä hassuinta, pidit kynsienleikkuusta ja useasti toimituksen aikana kehräsit ja kuolasit. Lopuksi jäit aina jalkojeni päälle makoilemaan. Suihkusta sen sijaan et pitänyt. Jouduin aina ottamaan sinut syliini ja painauduit minua vasten, kuin turvaa hakien. Ja sitä minä halusinkin sinulle tarjota. Turvaa, kodin, rakkautta ja lämpöä. Toivottavasti onnistuin siinä.
Muistatko meidän säälittävät ulkoiluyritykset? Sinulle oli hienot (ja pentukokoa olevat) pinkit valjaat. Kesäisin et uskaltanut liikkua, mutta ai että jos oli lunta maassa! Sinä pidit siitä.
Lupaathan, ettet ikinä unohda Luppaa? Luppakaan ei varmasti unohda sinua! Pennusta asti Luppa oli sinulle kuin emo. Vaikka otittekin yhteen ja vaikka pelkäsinkin pitää teitä yhdessä niin olitte te kyllä mahtava parivaljakko.
Muistatko kun et ollut mikään ihmeellinen sylikissa? Muistan kuitenkin ne hetket, kun sain pitää sinua sylissäni. Välillä kehräsit, hiljaa mutta ihanasto. Välillä taas mau'uit kun halusit jo päästä pois. Muistatko, kun olit viimeistä kertaa sylissäni? Minä muistan. Satu antoi sinut minulle ja sinä kehräsit ja vieläpä kovempaa kuin normaalisti. Annoin viimeisen suukon otsallesi ja hyvästelin sinua jo mielessäni. Pian olit jo lähtemässä kohti maaseutua ja sitä kautta kohti taivasten valtakuntaa.
Olisin varmasti voinut tehdä asioita toisella tavalla. Ehkä olisin voinut ehkäistä tämän. Ehkä en. Nämä vähän reilun kaksi ja puoli vuotta olivat ylivoimaisesti elämäni parhaat.
Rakastan sinua nyt ja aina!
